Kun äiti kelaa

Sain muutama viikko sitten Elisalta blogini Facebook-sivuille viestiä, että olisinko kiinnostunut osallistumaan hänen blogiinsa vierailevana kirjoittajana ja kertomaan perheemme elämästä liikuntavammani kanssa. Tietysti olin kiinnostunut! Minusta Elisan idea blogille on aivan mahtava!

Kirjoitan tosiaan kolmen kuukauden iän saavuttanutta Kun äiti kelaa -blogia. Blogini käsittelee meidän perhettä, haaveita, haasteita ja elämää johon liittyy isona osana se, että liikun pyörillä.

En kirjoita blogissani miehestäni tai tyttärestäni nimillä, vaan he kulkevat blogimaailmassa nimillä Isimies ja A-muru. Heistä ei myöskään kunnon kasvokuvia blogissani nähdä. 

Myös minä kelailen blogimaailmassa ”salanimellä”, Selina, koska en halua paljastaa liikaa perheestäni. Se on välillä haastavaa, mutta koen bloggaamisen tätä kautta mielekkäämpänä. Samaa linjaa jatkan luonnollisesti Saa tuijottaa -blogin vierailevana kirjoittajana. :)

Olen siis Selina. Perheeseeni kuuluu aviomieheni Isimies ja kaksvee ihana tyttäremme A-muru. Lisäksi meillä on kaksi Minikoiraa L ja M, jotka rikastuttavat ja vihastuttavat arkeamme tasaisesti. ;)

Mikä sitten tekee perheestämme erilaisen? Olemme nuori perhe, molemmat alle kolmekymppisiä, asunto- ja autovelkaisia, yhden lapsen vanhempia ja meillä on kaksi koiraa. Aika tyypillinen elämänvaihe monen tämän ikäisen elämässä. Ainoa näkyvä ero meidän perheessämme on se, että minä liikun pyörillä.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 11 vuotta siitä, kun olen hermovaurion kautta vammautuneena joutunut pyörätuoliin. Hermovauriosta minulle kehittyi kaksi neurologista sairautta: CRPS II ja yleistynyt dystonia. Yleistynyt dystonia on harvinainen aivoperäinen sairaus. Näiden sanahirviöiden kanssa pärjää hyvin, eivätkä ne ole kuolemaksi.

Miten perheemme pärjää sairauteni kanssa? Pärjäämme hyvin. Isimies käy viikolla töissä ja minulla on silloin henkilökohtainen avustaja. Avustajan kanssa tulemme erittäin hyvin juttuun ja hän on kuin perheenjäsen, vaikka työntekijä onkin. Hän pitää A-murusta erittäin hyvää huolta ja onkin ollut A-murun elämässä hänen syntymästään lähtien.

Elämä vaikeavammaisena ei ole aina helppoa, mutta hyvästä ja positiivisesta asenteesta on hyötyä. A-muru onkin tehnyt elämästämme parempaa. Hän on meidän pieni ihmeemme, jota rakastamme valtavasti. Olen joka päivä kiitollinen lapsestamme.

Seuraavassa osassa kerron A-murun raskausajasta.

Terkuin: Selina