Sivut

lauantai 6. toukokuuta 2017

Voimaa kasvismehuista

Ruoka ja hyvä ravitsemus ovat iso osa arkeamme, kun pähkäilemme erilaisten hittireseptien ja muotidieettien keskellä. Jotkut meistä pitävät ruokaa vain polttoaineena, jota on tankattava säännöllisesti ja toiset taas ovat lakkaamattoman uteliaita kokeilemaan erilaisia tapoja syödä. Jos kuulut jälkimmäiseen niin lue tämä loppuun ja tutustu aiheeseen - saatat innostua.

Kerroin aiemmin väsymyksestä, joka on niin tuttua, että ihmettelen miten joku voi edes olla pirteä. Nyt puhutaan siis sellaisesta väsymyksestä johon ei auta nukkuminen, Liikunta ja ravinto ovat väsyneen ihmisen piristämisessä ihan ykkösiä. Toki jos on erittäin huono olla niin joskus täytyy mennä vähän riman ali, mutta pääasiassa syön ja elän puhtaasti ja terveellisesti. Tykkään ruoasta todella paljon ja monesti huomaan haaveilevani ääneen mitä kaikkea söisin.. En tiedä onko se ihan normaalia, mutta hauskaa ainakin.







Smoothieiden aika on ohitettu jo ajat sitten ja nyt on trendikästä mehustaa omat juomansa, Tämä on kyllä ollut jo hyvän aikaa pinnalla. En ole mikään a la carte kokki keittiössä, vaan tykkään laittaa helppoa ja samalla terveellistä ruokaa. Terveellisyydessä kannattaa mielellään pysyä järkevissä mittasuhteissa että ruokavaliomuutos olisi myös pysyvää. Itse aloin etsimään edullista käytettyä mehulinkoa luettuani ravitsemusterapeutti Marja Ruutin kirjan Terve maksa. Siitä saa hyvän kuvan kuinka maksa toimii kehon eri elinten kanssa yhteistyössä ja miksi maksan toiminnan tukeminen ravinnolla ja liikunnalla on tärkeää. Jatkan tästä toisessa postauksessa syvällisemmin, mutta lyhykäisyydessään jos maksa on liian ylikierroksilla ei kehon aineenvaihdunta toimi riittävän hyvin. Kuona-aineiden poistaminen kärsii ja haitalliset aineet siirtyvät aina uudestaan verenkiertoon. Päätä voi särkeä ja olo tuntua nuutuneelta. Maksa onkin elimistön jätteenpoistolaitos, jota pitää huoltaa. Yksi erittäin hyvä tapa ravita maksaa on erilaiset viher- ja kasvismehut. Vihermehuissa käytetään vihreitä versoja, salaatteja, yrttejä ja muita kasviksia eli paljon lehtivihreää. Mitä tummemman vihreä kasvi sen hyödyllisempi se on terveydelle. Mehustamisessa on kuitenkin hyvä muistaa hedelmien runsas sokeripitoisuus, ja parasta onkin jos mehun pystyy juomaan makeuttamattomana tai parin tipan Stevialla.




Suosittelen antamaan mahdollisuuden vihermehuille, koska sitä kautta saa niin hyvin ravinteita ja samalla koko kehon nesteytystä. Kuvassa olevat porkkana ja punajuuri mehu ovat kaupan luomumehuja, mutta pitkässä juoksussa kasvisten mehustaminen itse tulee halvemmaksi ja lisäksi tiedät mitä syöt. Koska olemme sitä mitä syömme. 

tiistai 2. toukokuuta 2017

Vahvempi kuin kukaan muu

Edellinen postaus on surullinen kuvaus viime syksystä. Nyt se tuntuu osittain tutulta ja toisaalta vanhalta elämältä. Ajattelu on muuttunut. Miksi minulle tapahtuu näin?- ajattelusta on tullut Mitä kaikkea saankaan vielä kokea? Tämä on ollut merkittävä sysäys parempaan vointiin kokonaisvaltaisesti. Ajatus siitä, että voin vaikuttaa omaan elämääni ja sen kulkuun on voimaannuttava. On tullut aika lakata suremasta ettei elämä ole mennyt niin kuin itse halusin.

Minulta on monta kertaa kysytty, miten voin olla niin vahva selvitäkseni todella isoista vastoinkäymisistä ja muutoksista - ja silti kykenen vielä nauramaan. En osaa vastata siihen muuta kuin että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin käydä asiat läpi ja kaikesta kyllä selviää. Monet kerrat olen purrut huulta ja murtunut itkuun, koska ollakseen vahva täytyy kyetä näyttämään ja kohtaamaan oma haavoittuvuutensa. Vain sen kohtaaminen silmästä silmään ja tilanteen hyväksyminen on tehnyt minusta entistä vahmemman.

Kärsimys opettaa, vaikka se onkin musertavaa ja asioiden tapahtuessa on vaikea ymmärtää sen merkitystä. Olen terveyteni suhteen yhä toipumisvaiheessa, joka on määrittömän pitkä. Menetin terveyteni pariksi vuodeksi lähes kokonaan sisäilmasairauden, kroonisen migreenin, borrelioosin, fibromyalgian ja näitä seuranneen masennuksen takia. Oli aikoja kun en kyennyt kuin nukkumaan, käymään vessassa ja ottamaan lääkkeet - kaikki muu oli poissuljettua. Välillä en jaksanut edes  pitää silmiäni auki tarkistaakseni onko joku soittanut minulle. Sitä oli sängyssä eläminen, lukemattomia kyynelvirtoja, ahdistuneisuutta ja masennusta puhumattakaan turhautumisesta ainaisiin kipuihin. Välillä tuntuu kuin olisin tuolloin elänyt jonkun muun elämää eivätkä asiat olisi tapahtuneet minulle. Muistan kuinka hetkittäin tunsin itseni ventovieraaksi ja pakenin ajatuksiani kaikilla mahdollisilla tavoilla saaden aikaan vain lisää ongelmia ratkottavaksi.

Nyt kun muistelen vuoden takaista oloani niin haluaisin rutistaa tuota nuorta naista lujasti. Jokapäiväiset ja joka hetkiset oireeni ovat monimutkaista, eikä niitä kaikkia kyetä edes selittämään, mutta puolen vuoden antibioottihoito sai borrelioosiarvot laskemaan ja tällä hetkellä se on taakse jäänyttä elämää. Minulle ei ole väliä onko borrelioosi vain lepotilassa eli remissiossa tai kokonaan poistunut, tärkeintä on ettei se ole nyt aktiivinen. Yksi vaikeimmista asioista arjessa on yleinen väsymys ja säännöllisesti tapahtuva kova uupumus.  En tiedä onko sillä jotain tekemistä spastisen diplegian eli cp-vammani kanssa vai onko se vain erillinen asia. Joka tapauksessa en enää mieti lakkaamatta mikä minua vaivaa tai miten paljon tällainen olo ottaa hermoon, vaan yritän elää sovussa kehoni kanssa. Tämä vaatii todella paljon lempeyttä itseään ja elämää kohtaan, mutta on ainoa keinoa päästä takaisin tasapainoon. Uskon vakaasti että kipuni saadaan joku päivä vielä hallintaan ja toivottavasti loppumaan kokonaan. Siihen asti on jaksettava tän hetkisillä korteilla ja tehtävä joka päivästä vähän parempi. Olen todella kiitollinen sukulaisilleni ja ystävilleni tuesta, joka saa tsemppaamaan vielä lisää, kiitos siitä. Alla oleva kuva kiteyttää hyvin tämän, olemme siinä pelaamassa frisbeegolfia Paloheinässä ja minut piti saada myös lähtöpaikalle. Rajoitteet on vain omassa päässä.