Ero- ja uusperheiden toimeentulosta

Tiia kirjoittaa raha-asioista:

 

Lupasin jo aikaa sitten kirjoittaa avautumista eroperheiden toimeentulosta ja sen ongelmista. Tämän tekstin tuottaminen hieman kesti, sillä muu elämä on vienyt mukanaan. Mutta tässä se nyt tulee:

 

 

On huomattava, että kirjoitan tämän tekstin vain ja ainoastaan oman perheeni näkökulmasta. Meillähän tilanne on sellainen, että olen lapsen isästä eronnut, minulla on uusi kumppani ja lapsi asuu viikko- viikko vuoroin minulla ja toisella vanhemmallaan. Meidän kohdallamme suurimmiksi ongelmiksi tuloasioissa muodostuvat lapsilisä, asumistuki sekä uuden kumppanin elatusvastuu edellisen liiton lapsesta.

 

 

Lapsilisää ei voida nykyisen käytännön mukaan Suomessa jakaa kahden kodin välille, vaan saajia voi olla vain 1. Lapsilisälain 6 § toteaa seuraavaa:

 

"Oikeus lapsilisän nostamiseen on nostajaksi ilmoitetulla lapsen vanhemmalla tai huoltajalla, jonka huollossa lapsi on. Jos lapsilisän nostamiseen oikeutetusta henkilöstä syntyy epäselvyyttä, kuuluu oikeus lapsilisän nostamiseen sille henkilölle, joka pääasiassa huolehtii lapsen hoidosta ja kasvatuksesta.”
 

 

Tätä kohtaa on tulkittu siten, että lapsilisä maksetaan sille vanhemmalle, jonka kirjoilla lapsi on. Tämä muodostuu siis ongelmaksi muun muassa meillä, koska lapsi tosiasiallisesti on kahdessa kodissa tasapuolisesti. Esimerkiksi niinkin lähellä, kuin naapurivaltiossamme Ruotsissa on aikaa sitten tehty päätös, että tämä raha voidaan jakaa kahteen kotiin. Löysin vuodelta 2005 kirjallisen kysymyksen, jonka on asiasta laatinut Kokoomuslainen Marjukka Karttunen.

Siinä todetaan muun muassa, että: ”Onko hallituksen tarkoitus… jakaa lapsilisää niin, että ero-tapauksissa lapsilisä jaetaan vanhempien kesken, jos lapsi on vuoroviikoin molempien vanhempien luona; esimerkiksi Ruotsissa tällaisia vuoroviikoin toisen vanhempansa luona eläviä lapsia on 92 000, ja sikäläinen hallitus on päättänyt (TS 26.11.2005), että lapsilisiä tulee voida jakaa ja maksaa kummallekin vanhemmalle” (KK 957/2005 vp — Marjukka Karttunen /kok). Tämä asia ei siis suinkaan ole mitenkään uusi, koska tämäkin teksti on kohta 10 vuotta vanha. Ja silti mitään ei tapahdu…

Tähän väliin täytyy kiittää ex- puolisoani halukkuudesta yhteistyöhön myös raha-asioista: Hän on yhteistyöllään kanssani kokonaisuudessaan mahdollistanut oikeudenmukaisen tulonjaon. Meillä lapsilisien osuus hoidetaan niin, että keskenämme olemme sopineet sen puolitettavaksi. Minulle siis siirtyy tasan puolet joka kuukausi kyseisestä rahasta.


Mutta entäpä, jos välimme olisivatkin riitaista? Joutuisimme siinä tapauksessa menemään lastenvalvojalle sopimaan elatuksesta. Meidän tilanteemme on pulmallinen, koska molemmat biovanhemmat elävät hyvin pienillä tuloilla. Niistä ei oikein voi elatusmaksuja maksaa, ja olemmekin sopineet, että koska tosiasiassa lapsen asuminen puolittuu, emme kumpikaan toisillemme elatusmaksuja maksa, vaan koetamme hoitaa asian muuten. Kritisoin lapsilisäsysteemin kohdalla nyt eniten sitä, että se juoksuttaa ihmisiä eri luukuille. Koska lapsilisää ei suoraan voi lakiperusteisesti jakaa, täytyy toisen vanhemman hakea esimerkiksi toimeentulotuesta puuttuva osa. Paljon yksinkertaisempaa olisi tässäkin asiassa yhden luukun periaate. Toki on niin, että perustoimeentulon maksaminen tulee muutamassa vuodessa siirtymään Kelalle, jolloin ei tule enää kahdella luukulla asiointia, mutta silti toki useampi hakemus tehtäväksi.
 

Lapsilisä-asiaa selvitellessäni löysin myös erään mielenkiintoisen mielipidekirjoituksen aiheesta, se on tosin jo vuodelta 2009. Siinä kyseenalaistettiin voimakkaasti se, tulisiko moisesta jaosta mitään, koska etävanhempihan voi kieltäytyä huoltovastuusta jne. Teksti on kokonaisuudessaan luettavissa oheisen linkin takaa: http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/61507/Lapsilisien+jakaminen+tuo++mukanaan+myos+ongelmia

 

 

Minulla nousi karvat pystyyn tuota tekstiä lukiessa siksi, että automaattisesti siinä ajatellaan etävanhemman olevan luopio, joka ei lapsistaan eron jälkeen huolehdi ja vastaavasti lähin olevan jonkinlainen pyhimys, joka huolehtii. Asiat eivät ole ihan noin yksinkertaisia…Toisaalta, kirjoittaja kirjoittaa huolen lapsen asemasta, mikä on hyvä asia, vaikka se esitetään osin omituisella tavalla.
 

Toinen samaan kategoriaan menevä ongelma on Kelan asumistuki. Asumistuki myönnetään jo nyt osin perustuen henkilömäärään. MUTTA, meidän kaltaistemme perheiden tapauksissa asumistuki lapsen osasta määräytyy sen mukaan, missä lapsi on kirjoilla. Ja asumistukeen vaikuttaa moni muukin tekijä tällä hetkellä, muun muassa asumiskustannukset. Näinollen sitä ei voi jakaa järkevästi kokonaisuudessaan. Olisikin hyvä, jos asumistukilaskelmassa otettaisiin huomioon se, missä lapsi kulloinkin todellisuudessa asuu. Eli hänen osuutensa puolitetaan kahteen kotiin. Nyt tilannetta kompensoidaan jälleen sillä, että toinen vanhempi menee ns. toimeentulotukiluukulle.
 

Kolmas meidän perhettämme koskeva asia tulee enenevissä määrin olemaan jossakin vaiheessa uusien kumppanien asema. Näin siksi, että niissä tilanteissa, joissa uusi parisuhde etenee asteelle, jossa hankitaan yhteinen koti, myös taloudelliset seikat muuttuvat. Tällöin lapsen ei biologiselle perheen aikuiselle tulee lapsesta elatusvelvoite. Esimerkiksi päivähoitomaksut lasketaan tuosta hetkestä alkaen kaikkien perheenjäsenten tulojen perusteella. Se tekee mahdottomaksi sen, että pienituloiset vanhemmat selviytyisivät enää itsenäisesti lapsensa elatusvastuusta, jos kumppani tulee paremmin toimeen ja tätä myöten lasta koskevat laskut kasvavat, ottaa uusi aikuinen osaa, halusi tai ei.


Toki tässä on sekin puoli, että jos eletään perheenä, ei olisi hyvä elää eriarvoisesti. Mutta sitten taas, on olemassa sekin näkökulma, mitä meillä noudatetaan, että biovanhemmat ovat lapsesta vastuussa, koska ovat lapsen halunneet tehdä. Ja vanhemmat huolehtivat että sovittavat menonsa siten, että lapsen kulut hoidetaan ensin, muut asiat sitten. Asia on vaikea ja monitahoinen ja herättää tunteita paljon, siksi on riski siitä kirjoittaa mitään. Yksi puoli tähän asiaan on vielä sekin, että vaikka lapsen elatusvelvoite tulee, ei se toinen aikuinen voi kuitenkaan saada samalla mitään oikeuksia. Esimerkiksi hän ei saa mitään tietoja lapsen päivähoidosta/koulusta koska ei ole huoltaja vaikka kuluja maksaakin. Myöskään niissä tapauksissa, joissa lapsi vaikka sairastaa, ei voi tämä aikuinen lapsen asioita hoitaa. Vastuuta tulee siis, muttei oikeuksia.

Nämä ovat vaikeita asioita, ja niihin ei ehkä ole olemassakaan yhtä ja oikeaa vastausta. Mutta hyvä olisi, jos lakisääteisesti saataisiin edes jonkinlaiset normit, joita on noudatettava.

 

 

Mitä sinä ajattelet tästä aiheesta, onko uusperheiden raha-asiat tehty turhan hankaliksi?

 

-Tiia