On taas vierailevan kirjoittajan vuoro, helsinkiläinen Annu kertoo päivästään tyttäriensä kanssa...
Tuikitavallinen päivämme, tavallisen tammikuun tavallisena maanantaina
Tämä on taas sellainen yö kun edellisen yön silmäpussit eivät ainakaan
pienene. Yksivuotias kömpii viekkuun jo puolenyön jälkeen
pinnasängystään, jonka sivulaita on poissa nostelun helpottamiseksi.
Lapsen nostamista puuttuva laita helpottaa kyllä, mutta samalla highway
vanhempien sänkyyn on avoinna. Mutta mikä sen ihanampaa kuin vetää
pikkuinen kainaloon saman peiton alle pimeässä. Hetken kuluttua alkaa
levoton pyöriminen, milloin tutti hukassa, milloin asennonvaihto on
vähän liian lennokas, äidin otsaan kopsahtaa varpaat, vaippapylly tai
pää. Taitaa olla viides hammas puhkeamassa. Aamuyöllä sänkyyn kömpii
viisivuotias lisävahvistus naapurihuoneesta ilmoittaen asiansa. -äiti
kävin pissalla. Vedän peiton esikoisen päälle ja taputtelen tyynyn
sopivaksi. 140 cm leveä sänkymme on melkoinen soputeltta aamuyön
tunteina. 6.15 piippaa miehen herätys. Torkahdus, toinen herätys.
Tuuppaan ukkoa kylkeen, hys, nouse jo! Tarkka herätys seuraavaksi, lähes
aina samaan aikaan, kuopus istuu tyynyni vieressä, taputtelee
kasvojani. 8.06 näyttää puhelimen kello.
Esikoisen lempeää herättelyä, eli aamun pikkukakkonen päälle
makuuhuoneessa - herätyyyys, päiväkotiaamu. Onneksi vielä aamuisin ei
ole minuuttiaikataulua, sillä nyt ennen eskarin aloitusta olen päättänyt
pitää aamut leppoisina ja stressittöminä. Ei ole väliä ehditäänkö
päiväkodille ennen vai jälkeen yhdeksän. Esikoinen jää heräilemään
hetkeksi peiton alle, kuopus syliin istumaan, ja jääkaapista valmiiksi
ladattu tuttipullo suuhun. Samalla luomukaurapuuro hautumaan, Bialetti
hellalle ja aamupalatarvikkeet pöytään. Kissakin saa aamupalansa.
Ensimmäinen kompastuskivi havaittu ajoissa, eli uuden lastenohjelman
alkaminen huomattu edellisen lopputeksteistä. Jos uusi ohjelma ehtii
alkaa, on purnaaminen, kitinä ja vänkääminen satavarmaa. Telkku kiinni
ja kaikki pöytään. Aamupalapöydässä ehdimme ihastella pihassa
vierailevaa oravaa, ohi kiirehtiviä ihmisiä ja lumiauraa, joista etenkin
viimeksimainittu kiinnittää kuopuksen huomion. Toinen aamun mahdollinen
kompastuskivi on vaatevalinta, joka hoidettiin perinteisesti yhdessä
edellisenä iltana. Joskus illalla tehty valinta osoittautuu kuitenkin
aamulla täysin vääräksi/ väärän väriseksi/ kutittavaksi/ rumaksi/
kiristäväksi tai ihan miksikä muuksi vaan. Tänä aamuna vaatteet
kuitenkin menevät sutjakasti päälle samalla, kun vaihdan pikkaraisen
vaipan ja puen päivävaatteet. Omat vaatteet vaihtuvat lennossa, ja
kaikkien hampaat pestään sujuvasti yhtäaikaa. Kolmas aamun kompastuskivi
on talvivaatteiden pukemisen synkronointi, ettei kenelläkään pala käpy
talvivaatteissa hikoillessa. Aamusta riippuen "kenellä eka
kengät/pipo/hanskat!?" toimii, joskus ei. Ja eittämättä kärvähtää
käpykin joskus, vuoronperään jokaisella. Hienon synkronoinnin voi
sekoittaa isomman vessahätä tai pienemmän tuoksahtava vaippa
kriittisellä hetkellä. Tai oikeastaan mikä vaan.
Kompastuskivet on kuitenkin sivuutettu tältä aamulta, joten kuopus
kantoreppuun istumaan syliini ja karavaani kohti päiväkotia.
Päiväkotimatka ei ole pitkä, muutama sata metriä. Matka on liikaa
kuitenkin silloin, kun lunta on tupruttanut ja aura-auto ajanut
kulmiemme ohi. Jännäilyä kulkureitin tasaisuudesta on läpi koko talven,
tämä on suurin ärsytystekijäni ja itsenäisyyteni rajoittaja
talviarjessa. Ennen kuopuksen syntymää saatoin huonolla, eli lumisella
kelillä pakata työpäivinäni esikoisen autoon ja ajaa yli lumivallien ja
auraamattomien risteysten päiväkodille. Nyt autoa en voi ottaa avuksi
ilman ylimääräisiä apukäsiä, sillä en pyörätuolissa istuen saa nostettua
kuopusta turvaistuimeen korkeaan tila-autoomme. Nyt kuitenkin reitti
päiväkodille on suotuisa, ja kävellen olemme perillä muutamassa
minuutissa.
Jos aivan tarkasti haistaa, voi havaita aavistuksen kevättä leudossa
aamussa. Kuvitelmaa tai ei, minua kevään lähestyminen lohduttaa. Pian ei
enää lumipenkkoja kulkemisen esteenä, ei jääkökköjä eturenkaan alla, ei
auraamattomia risteyksiä ylitettävänä. Ei hätäpuheluita vaarille tai
päiväkotimatkan saattajan etsintää. Eikä kahta, siis kolmea,
vaatetettavaa ennen uloslähtöä. Oi kevätaurinko, tule jo!
Esikoinen jää päiväkodin pihalle ja vaihdan muutaman sanan päiväkodin
tädin kanssa. Kotiinpäin rullatessa vastaan köpöttelee tutunnäköinen
iäkäs rouva lähitalosta. Tulee tervehtimään, ja kertoo kuinka aamun
lehteä selaillessaan on nähnyt usein meidän reippaan kulkumme kadulla
(Reippaan!? Ennemminkin koomisen näin talvella.) Hymyilyttää. Vaihdamme
muutaman sanan ja rouva ihastelee kätevää kantoreppua. Olen leikannut
kantovälineestä kaikki ylimääräiset remmit pois, ja lapsi istuu
tukevasti sylissäni, ja minulle jää molemmat kädet vapaiksi. Kätevä
kyllä, ykkösapuväline näissä puuhissa, ja kyytiläinenkin tykkää.
Kotona meitä odottaa aamupalan tiskit, ja yksivuotias toimii tiskikoneen
täytön apulaisena. Tiskikone ja pyykkikone laitetaan yhteisvoimin
päälle, ja hetkeksi kuopuksen kanssa leikkimään. Siskon koruja voi
rauhassa ihastella ja järjestellä, ja samalla selailla kuvakirjoja.
Sitten haukotus, siispä vaipanvaihdolle ja kohti ensimmäisiä
päikkäreitä.
10.30 tyttö nukahtaa parvekkeelle, ja alkaa mamman oma aika. Tällaisen
silmäpussiyön jälkeen ei ole vaihtoehtoja, peiton alle lukemaan rauhassa
blogeja, ehkä silmätkin voi ummistaa hetkeksi. Kissa hiippailee
seuralaiseksi.
Tytön puolitoistatuntisen unen loppupuolella pilkon pottua, parsakaalia
ja porkkanaa kattilaan, lounas siis porisemaan. Kalat ja kerma sekaan,
kalakeitto a'la mama on pian valmis. Tytön herättyä syömme yhdessä
lounaan ja minun siivoillessa keittiötä tyttö levittää lelukorinsa
ympäri olohuonetta. Ehdimme tunnin verran touhuta olohuoneen lattialla,
ripustaa pyykit kuivumaan ja lataamaan uuden koneellisen, kun
henkilökohtainen avustaja saapuu töihin.
Tänään avustaja on tullut kaupan kautta minun ostoslistani ja
rahapussini kanssa, ja muina työtehtävinään hän tänään noutaa kellarista
rappujen takaa pahvilaatikollisen esikoisen vanhoja vaatteita, jotka
yhteistuumin lajittelemme kuopuksen käyttöön. Samalla viikkaamme
pieneksi käyneet vaatteet ja valikoin vauvalelut pois varastoon
vietäviksi. Sitten vaihdamme vuodevaatteet yhdessä kodin kaikkiin
vuoteisiin. Avustaja myös tyhjentää tiskikoneen, auttaa keräämään
lelumiinat lattialta, ja suunnittelemme myös seuraavan viikon työvuorot
minun menojeni mukaan.
Hyvä avustajasuhde on kullanarvoinen, helpottaa arkea ja mahdollistaa
minulle toimimisen kuten kuka tahansa vammaton äiti toimisi.
Pyörätuolilla liikkuvana äitinä esimerkiksi alle 2-vuotiaan kanssa
liikkumisen kodin ulkopuolella yksin on lähes mahdotonta. Koska en saa
turvakaukaloa nostettua autoon, avustaja on otettava mukaan
kauppareissulle, neuvolaan, kyläilemään, kahvittelemaan, muskariin ja
fysioterapiaani. Lisäksi lähes kaikki hoitopöydät yleisillä paikoilla on
mitoitettu kävelevien korkeudelle, joka tekee vaipanvaihdosta myös
haasteellista.
Avustaja on tärkeä, mutta en missään nimessä halua avustajaa mukaani
kaikkeen arjessa tapahtuvaan, mm. siksi, etteivät lapseni leimaantuisi
liiaksi avustajaan ja myös minulla itselläni on epämiellyttävä olo, jos
arjessani oleilisi koko ajan vieras ihminen. Käytän avustajaa apuna vain
silloin, kun todella tarvitsen ylimääräistä käsi- ja jalkaparia.
Kuopuksen välipalan jälkeen tulee haukotus, ja toinenkin.
Vaipanvaihdolle ja satuilemaan hetkeksi, ja sitten partsille toisille
unille. Tämän ajan avustaja pitää ruokataukoaan, koska haluan olla
kuopuksen kanssa kahden. Uni tulee heti. Avustaja jää ripustamaan
kestovaippoja ja harsoja kuivumaan, kun vedän pipon päähän ja lähden
hakemaan esikoista yksin päiväkodilta.
Päiväkotipäivä sujui tavalliseen tapaansa hyvin. Minulle on tärkeää,
että voin hakea esikoisen vielä yksin päiväkodista ja pystyn
keskittymään sataprosenttisesti häneen ja päivänpolttaviin asioihin.
Esikoisella on vieläkin kaipuu aikaan, jolloin päivisin oli vain me
kaksi, eikä tyhmä pikkusisko ollut viemässä huomiota. Käymme kuulumiset
läpi ja kotimatkalla kierrämme, kiitos lumettomuuden, lähipuiston
kautta. Kotiin saavuttuamme avustajani lähtee, ja kuopus nukkuu
edelleen. Esikoinen noutaa taiteilutarvikkeensa keittiöön ja
piirustelemme yhdessä. Tämä on meidän laatuaikaamme, jolloin usein
askartelemme tai leivomme samalla jutustellen. Valmistelen samalla
päivällistä ja katan pöydän kolmelle. Kuopuksen herättyä syömme
kolmistaan viikonlopulta jäänyttä lasagnea ja pöydästä tehdään sujuva
siirtymä Pikkukakkosen ääreen. Keittiön raivauksen jälkeen mammakin
hyppää sohvalle, ja kuopus hyökkää pyörätuolin kimppuun (paras
kiipeilyteline yksivuotiaan mielestä!). Ensin tukeva ote etuputkista,
jalat vuorotahtia jalkalaudalle ja pinnistys istuimen päälle. Kuopus
istuu ylpeän näköisenä! Tänään naapurin poika tulee hakemaan esikoista
ulos, ja lapset rientävät edeltä ulos, kun puen kuopuksen (huoh, koska
tämä talvipukeminen loppuu!?), ja asettelen kantoreppuun.
Rappukäytävässä mies tulee vastaan, ja käy kotona syömässä ja
vaihtamassa vaatteet. Teemme ulkona lapsenvahtivaihdon ja tulen sisälle.
Pian mies tuo lapsoset, ja vuorossa iltakylpy. Olen esikoisen osalta
jättänyt alle 1,5-vuotiaan kylvettämisen miehelle, koska amme, liukas
lapsi, pyörätuoli ja vain kaksi kättä ovat epävarma yhtälö. Olen
kuopuksen kanssa kehitellyt toimivan systeemin, joka ei esikoisen
ollessa pieni juolahtanut mieleenikään. Simple as this: Laitan lapsen
lavuaariin istumaan. Lavuaari kun on tasapohjainen ja hoitopöytä minulle
sopivalla korkeudella aivan vieressä. Pyllyn alle pala liukuestemattoa,
tulppa ja muutama vesilelu. Toimii! Kuopus loiskuttaa vettä ympäriinsä,
äitikin saa kevytpesun samalla. Esikoinen tulee myös uittamaan barbiaan
samaan altaaseen, on mukava iltahetki yhdessä.
Muutama hetki touhuilua kotona ja sitten yhteisen iltapalan kimppuun.
Mies nukuttaa pienimmäisen ja minä hyppään esikoisen kanssa Pekka
Töpöhännän maailmaan. Ennen satua valitaan yhdessä päiväkotivaatteet
valmiiksi. Lapset nukahtavat nopeasti. Tämän jälkeen korjaillaan keittiö
vielä siistiksi ja minä laitan osan aamiaistarvikkeista pöydälle jo
valmiiksi aamua varten. Sitten voikin oikaista itsensä sohvalle, katsoa
toisella silmällä telkkua. Sitten pian unille ennen kuin ensimmäinen
tulija liittyy sänkyvahvuuteen.
-Annu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti