Tuulan kokemuksia työelämästä :)

Hei

lueskelin tuossa Elisan kirjoitusta riittävän hyvä työelämään ja tajusin että en ole aikoihin kirjoitellut mitään joten päätin kirjoittaa samantien.

Tuosta Elisan tekstistä tuli useampia muisto ja ajatus mieleen, jonka päätin jakaa teidän kanssa.

Aikoinaan peruskoulussa muut mietti minne hakevat kouluun ja mikä heistä tulee isona, minä en tiennyt ja en saanut siihen itse vaikuttaa, koska koulun opo ja lähipiirini oli sitä mieltä että minun tulee mennä kauppikseen kun en muualle pääse enkä mukamas voi muuta työtä lyhytkasvuisuuteni vuoksi tehdä. Minä tottelin ja hain kauppikseen muiden painostuksesta, tiesin että ei ole minun alani, mutta näin oli tehtävä kun muut määräsi.
Valmistuin 1996 merkantiksi ja tarkoitukseni oli jatkaa koulua merkonomiksi saakka mutta kohtalo puuttui peliin, koulu jäi kun tapasin mieheni ja muutin hänen perässään ja useamman vuoden kotona olleena (4v) lasten vuoksi oli aika tehdä uusia suunnitelmia... hain Helsinkiin vuoden kestävälle työhönvalmennus kurssille pääsin tuonne ja tuota kautta valkeni että voi aivan itse vaikuttaa siihen mitä elämältäni ja opinnoiltani tahdon. Kurssi piti sisällään mm atk opetusta, vuorovaikutus taitoja, useamman kuukauden kestävän harjoittelun.
Harjoitteluun menin Järvenpäähän iltapäiväkerhoon, koska koin että olen lasten parissa hyvä ja pidän siitä työstä. harjoittelusta sain kiitettävän paperit ja päätin että haen lähellä sijaitsevaan seurakuntaopistoon ja opiskelen nuoriso-ohjaajaksi oppisopimuksella. 2003 Paikka ja koulu oli joten opinnot alkoivat, ei mennyt kuin muuta kuukausi niin mieheni sanoi että hänellä loppuu Järvenpäässä työt et pitää muuttaa joko perheenä tai erikseen, minä olin se joka joustin opinnot jäi kesken, muutimme Jyväskylään syksyllä 2003 hain oppisopimus paikkaa täältä mutta en saanut, haastatteluissa kävin mutta huomasin että paikoissa oli asenne ongelma, pituuteni. Annoin olla luovutin ja päätin et haen seuraavana syksunä koulunpenkille.
2004 elokuussa aloitin opinnot kristillisessä opistossa lastenohjaajaksi, valmistuin 2007. Opiskelu ajan harjoittelut hoidin hyvin ja kiitettävästi, en kokenut että lyhytkasvuisuuteni olisi ollut haitaksi.
Opiskelujen ohella viimeisenä vuotena tein myös sijaisuuksia seurakunnalle ja päiväkotiin, tykkäsin ja nautin et sain töitä ja niin sanotusti jalan oven väliin, tulevaisuutta varten.
2008 hain jo päiväkotiin töihin ja pääsinkin 2v tykkäsin ja nautin työstäni, sain palautetta mm vanhemmilta et osaan työni ja tulen lasten kanssa toimeen ja pystyn puhumaan heille samalta korkuudelta ja silti olin se aikuinen, minusta piti lapsetkin.

2011 minut haluttiin 6kk kyseiseen työpaikkaan vielä työllistämis tuella suostuin. Tuonkin jälkeen työpaikka koitti saada tukea minusta mutta ei saaneet ja minä en saanut jatkaa, koin että olin ns ilmainen raha, tuen varoin sain olla töissä muuten en kelvannut.

2011 syksyllä aloin tehdä eri mittaisia sijaisuuksia jälleen, pisin oli melkein vuosi seurakunnalle pääsin lastenohjaajan sijaisuuteen ja taas nautin työstäni, lapset tykkäs, aikuiset tykkäs, mutta tarkalleen en tiedä mitä tapahtui kun tiesin että kyseinen paikka mitä tein tuli hakuun ja päätin että haen sitä en saanut vaan esimieheni tuli sanomaan et en tule koskaan saamaan heiltä työpaikkaa kun minulta puuttuu se 30cm, eli pituuteni oli heille ongelma

 Tein valitukset monelle taholle, mutta jätin asian kesken kun luottamusmies ilmoitti ettei kannata jos aion vielä joskus sijaisuuksia saada. Sijaiseksi kelpasin vielä tuonkin jälkeen, mutta oma motivaationi laski, miksi tekisin töitä enään sijaisenakaan kun en muutenkaan kelpaa. Siihen loppui lastenohjaajan hommat siltä erää.

No kohtalo puuttui peliin ja minulta leikattiin polvet 9/2013 ensinmäinen tuon jälkeen mietin ja pohdin et taisi olla meikäläisen työt siinä et mitäs sitten elämällään tekisi...vastaus tuli 12/14 päätin kokeilla puhelinmyyntiä sillä periaatteela et onko minusta enään mihkään ja kykenenkö enään polveni vuoksi tekemään mitään.

 Nyt olen erittäin tyytyväinen että lähdin kokeilemaan tuota työtä vaikka raskasta onkin, keskimäärin noin 90 puhelua päivä tulee, eli ei oikein ole kotona enään illalla halua puhua :) nyt tykkään työstäni ja arvostan työkavereita ja olen sen heille sanonutkin et aivan mahtavaa porukkaa tuolla ja saan olla juurikin oma itseni eikä haittaa vaikka se kyseinen 30cm puuttuu.

Meillä kotona tällä hetkellä mietitään (keskimmäinen) mitä peruskoulun jälkeen... ja että lähtisikö kauppikseen kun hänestä ei muuhun ole, minun vastaus on että sinusta on et muualle vaan et kauppis on sit se kolmas vaihtoehto ja nyt näyttää siltä että meillä ei kauppikseen mennä.

Itse tässä mietin että josko vielä kouluttautuisi, mutta se saa jäädä nyt toistaiseksi, silä lasten opinnot menee etusijalle ja heidän tukemisensa :)

-Tuula