Äitiyden määritelmä: me "ei-äidit"

Tämän viikon olen pyöritellyt päässäni tätä aihetta tosi paljon. Olen kertonut avoimesti toiveestani saada tämä blogi jossakin vaiheessa osaksi Kaksplussan uutta blogiyhteisöä. Tähän liittyen sain kommentin kaveriltani:

"Mutta ethän sä ole äiti."

Hätkähdin vähän.
Vastasin että "Olenhan mä."
Hän vastasi: "Niin mutta biologinen. Siellähän kirjoittaa äitejä jotka on raskaana tai saanut vauvan...".

Ymmärrän pointin, enhän minä ole meidän poikaa synnyttänyt, satuin vaan rakastumaan yksinhuoltajaan. Minulle se oli ikään kuin synnytys.

Minä toimin lapselle ihan yhtä lailla toisena vanhempana kuin varmaan tuhannet muutkin uusperheiden isät ja äidit, jotka uusina puolisoina ehkä saavat kestää jatkuvaa arvostelua milloin perheen rikkojina ja milloin pahoina äitipuolina, tai kuunnella "Meidän Pirkko ja Pekka ei sit koskaan ole sun lapsia" -puheita vuosi tolkulla.


Uusperheitä on paljon eikä erotilastot varmaan tule ainakaan paranemaan lähivuosina. Tuntuu että yleensä biologisella vanhemmalla on valta ja uudella sosiaalisella äidillä/isällä ei mitään. Mutta mikä siinä on väärää jos kokee puolisonsa lapsen niin rakkaaksi että valitsee olla se ylimääräinen tai puuttuva, äiti tai isä? Minun mielestäni ei ole keneltäkään pois, varsinkaan lapselta, jos hänellä on ympärillään useampi rakastava aikuinen. Elämässä olosuhteet nyt vain muuttuvat ja se siitä. Olisi ehkä aika lakata pelkäämästä ja antaa sille exän nyxälle mahdollisuus. Tehdä yhteistyötä ja ymmärtää. Antaa ehkä neuvojakin jos toinen on ihan untuvikko lapsiperheasioissa. Ei se oma isä tai äiti mielestä katoa, sanon omalla kokemuksella koska olen asunut pitkään ei-biologisten vanhempien kanssa. Ihan hyvä minustakin tuli.

Ei ole helppoa sopeutua isoihin elämänmuutoksiin. Jossakin vaiheessa oli ydinperhe ja sitten se räjähti. Me ei-äidit ja isät tulemme tilanteeseen missä kaikki tai melkein kaikki on uutta. En minä tiennyt että kiintymys puolison lapseen voi olla näin syvää. Ei sitä voi kuvailla. On erittäin tärkeää että käytännön asiat saadaan toimimaan vanhempien ja uusvanhempien kesken. Siitä on lapsillekin iloa. Itse olen hyvin kiitollinen joka päivä, että eräs nainen on synnyttänyt tähän maailmaan näin hienon pienen pojan ja saan olla hänen kanssaan ilman pelkoa mistään rajoittamisesta.

Sillä minulle poika on ja tulee aina olemaan yhtä rakas kuin joskus ehkä syntyvät omat lapsenikin, koska tunnetasolla hän on myös minun lapseni.


Onneksi tätä ajatusta ei kukaan voi ottaa minulta pois.


-Elisa