Sinulle, poikaseni

On kulunut yli kaksi kuukautta siitä kun näin sinut viimeksi. Tullessani istuit etäällä sohvalla ja ojensit minulle karkkia avattavaksi. Lähtiessäni halasit minua yllättäen ja lujasti, kuin et olisi halunnut päästää irti. Ei sinun tarvitsekaan. Muistan ilosi yhteisillä automatkoilla, hymysi kun minä ja isäsi olimme onnellisia. Muistan myös kiukkusi ja itkusi kun et jotain saanut ja kuinka sinä kiipesit vaikka katonrajaan saadaksesi sen. Sellainen sinä olet, rohkea. Sitä rohkeutta minä koitin melkein kolmen vuoden ajan sinuun istuttaa ajatellen että jos joskus joudumme eroon, sinä pärjäät. Ja niin sinä olet hienosti pärjännyt jo puoli vuotta. Kun käyn luonasi entisessä meidän kodissa näen sinussa huimaa kehitystä pikkupojasta koululaiseksi. Jaksat jo istua paikallaan, muistatko kuinka kerran se oli niin vaikeaa että itkit aamupalapöydässä? Muistatko kuinka kiipesimme pururadan mäelle ja sinä sanoit ettet jaksa k'vell', muistatko kuinka nauroit juostessasi metsässä? Sellainen sinä olet iloinen, mutkaton mutta tosi rohkea ja päättäväinen. Olet loppumattoman utelias ja et jätä ketään pulaan. Laitoit kätesi minun kepilleni, nyt me kävellään yhdessä Elisa. Ja niin minä jahtasin sinua talvipakkasilla, kesäisin jalkapallon kanssa. Sinä itkit, kun me yritimme ottaa palloa sinulta, se oli sinun oma. Me opetimme sinut luistelemaan, papalta sait hienot uudet sukset ja pyörän. Sinä olet ihanan vauhdikas ja energiaa täynnä, oikea tarmon pesä. Sinusta tulee vielä paljon. Muistan ikuisesti kuinka sinua alkoi paleltaa jäätelön syömisen jälkeen ja teimme sinulle peitosta kapalon ja olit sylissäni lämmittelemässä hampaat kalisten. Kuinka riemuitsit Hoplopissa, katso Elisa! Minähän katsoin pientä poikaani. Yritin pysyä perässäsi, lujana mutta lempeänä myös kiukun hetkellä -  joita sinulla oli usein. Aina en kuitenkaan pystynyt ja silloin itkimme ja huusimme kilpaa isäsi jylistessä jossain taustalla. Me myös nauroimme aina lujaa ja loputtomasti. Leikimme hurjasti ja käytimme mielikuvitusta. Yritimme opettaa sinua leikkimään myös yksin, mutta sinä niin kaipasit kavereita leikkeihin. Siitähän sinä olit pahoillasi, että kaverit olivat pääasiasssa päiväkodissa. Siellä sinä olit suosittu ja aina tyttöjen ympäröimänä. Isäsi kertoi että joku tyttö oli jopa sinua pussannutkin, se kuuluu siihen aikaan.

Muistan viime kesän kun haimme sinut päiväkodista Janethin kanssa lehtikuvauksiin, kuinka sinä halusit mennä yksin aidan viertä taksille, istuit mietteliäänä taksissa ja vaatteidenvaihdossa menetit malttisi pitkän päivän jälkeen. Halusit katsoa kun minua meikattiin, olit ylpeä kun sinulla oli hiusvahaa hiuksissasi. Kuinka nojasit luottavaisin mielin minuun kun kuvaaja pyysi mennä lähemmäs "Äitiä". Et epäröinyt, ymmärsit että äitejä voi olla monta. Minä yritin olla sinulle niin hyvä äiti kuin osasin, välillä varmana ja välillä hukassa, kunnioittaen sinun äitiäsi ja muistuttaen että äitisi rakastaa sinua kovasti. Ja niin sinua rakastaa moni muukin ihminen lähelläsi, en vain minä. Mutta meillä oli sellaista läheisyyttä mihin ei tarvita sanoja, sellaista että voi tulla syliin aina kun haluaa ja viipyä siinä ja taas irrottaa. Kirjoja lukiessa nojasit rennosti minua vasten ja kiinnostuneena kyselit omia kysymyksiäsi kirjan henkilöistä. Silmäsi ovat suuret vesilammikot, kyyneleet niissä isoja kastepisaroita, ilo tähtien kimmeltäen ja viha pistävää. Sinä elät antaumuksella. Minä elin niin kanssasi ja aina mukanasi, jopa silloin kun olin muualla. Silloin kun lähdin en halunnut päästää sinusta irti. Siksi lähdin niin ettet nähnyt, itkin lohduttomasti uudessa asunnossani kun vain kuulin äänesi. Tuntui että osa minusta oli viety. Itkin kun esikouluopettajasi kertoi että puhut minusta paljon päivittäin ja kuinka meidän yhteydenpitomme ei saisi loppua. Se kuitenkin loppui, muuttui harvaksi, en saanut vastauksia soittoihini ja pyyntöihini nähdä sinut. Se musersi minut sillä sinun kanssasi unohdin päänsäryn ja muut kivut paljon helpommin.

Rakastin sinua ja isääsi niin kovin paljon. Meillä oli ihania hetkiä, yhteinen koti ja yhteinen kissa. Tavallista elämää jota aina toivoin. Kaipaan sinua ihan hirveästi. Sinä olet minun elämäni valo ja aina oma poikani, ensimmäinen lapseni. En koskaan unohda sinua, en olisi halunnut että joudumme erilleen mutta se oli kaikille paras ratkaisu. Olen iloinen että olette löytäneet isäsi kanssa uutta sisältöä elämään mutta tiedän että sinäkin kaipaat minua. Huomaan sen missä vain olenkin. Toivon että joku päivä sinä voit juosta minua halaamaan samalla innolla kun Kärkölässä silloin joskus. Etta voit tulla luokseni missä tilanteessa tahansa, isonakin, sillä minä olen täällä sinua varten. Minä yritän päästä irti vaikka kaipaus on minussa tosi syvällä. Minä haluan että sinusta kasvaa iloinen ja rohkea ihminen, joka ei pelkää elämän myrskyjä. Muistan aina kuinka tulit kerran minua halaamaan kun itkin päänsärkyä sohvalla pitkän päivän jälkeen. Tulit ja halasit lujasti, et sanonut mitään. Silitit tukkaa ja palasit leikkeihisi. Kuinka ihana sinä vaan olit! Sen ja monet muut hienot muistot talletan sydämeeni, tee sinä samoin.

Olen ollut surullinen ja kipeä ja sinä olet varmasti miettinyt miksi. Siihen minä en voi muuta sanoa kuin että Jumala on tarkoittanut niin ja ei ole mitään sellaista mistä en selviäisi. Älä sinä siis huoli pieni ihminen. Tervehdi sillä samalla rakkaudella kuin ensi kertaa tavatessamme, ja halaa minua. Minä halaan sinua täältä joka päivä. Minä rakastan sinua niin paljon, että se on suurempi kuin kaikkein isoin valtameri. Sinä olet urhea pikkusoturi, älä pelkää pyytää apua elämän taistoihin, minä kyllä tulen auttamaan. Älä koskaan epäile soittaa vaikka ihan pienimmätkin asiat, kerro ne minulle sillä minä haluan kuulla äänesi vaikka siihen menisi paljon aikaakin. Minä rakastan sinua. Aina.