Rakkaus sattuu, viiltää, puristaa rintaa. Et sinä ole minun enää en minä ole sinun enää, annan sinun mennä. Anna mun mennä, sanot. Ei vielä, anna mun katsoa sua vielä kerran. Jumalauta mä rakastin sua. Ja se sattuu kun tajuaa ettei kaikki paha poistu heti vaan pitää potea ne kaikki syvät haavat.
Viimeisenä tulee se pelko, kelpaanko minä enää kenellekään kun en sinulle kelvannut - tiedän se ei ole totta.... Mutta sellainen tunne tulee kun kuulen hymyn äänestäsi että olet mennyt eteenpäin. Kun sanot ettet voi sallia minun istua entisellä yhteisellä sängyllämme koska se tuo huonoa onnea uuteen suhteeseesi. Kun sanot ettet sitten enää suutele minua, vaikka olen vain hakemassa tavaroitani. Kun lapsesi ujostelee minua ja sinä sanot että se ettemme näe on vain ok, vaikka kyllähän minä voin tänne tulla häntä katsomaan. Niin, sen lisäksi että sydämeni on särkynyt sitä tallotaan vielä lisää tahallaan.
Kokoan tarvittavat tavarat ja vihdoin poika halaa minua, nopeasti ja varovasti kuin sitä ei saisi enää tehdä. Sanon että rakastan, silmät kiinni etten alkaisi itkeä. Katson sinuun ja totean että jos haluat olla "kaveri" niin kuin sanot niin kai tajuat että mä helvetti rakastin sua lähes kolme vuotta ja annoin kaiken, ja sä särjit mun sydämen ja vitsailet vielä päälle. Näen häivähdyksen surua silmissäsi mutta kovetat itsesi ja sanot että toivot että minä paranen ja toivot vain kaikkea hyvää. Ja tässä minä sinua katson, enkä tunne enää mitään. Suljen oven perässä ja näen nimeni yhä ovessasi. Miksi sinä et ota sitä pois, miksei tämä kaikki voi vain haihtua jo pois! Raivo nousee, painan sen pois, ei ole syytä tuntea enää mitään, se on vain turhaa.
Kokoan tarvittavat tavarat ja vihdoin poika halaa minua, nopeasti ja varovasti kuin sitä ei saisi enää tehdä. Sanon että rakastan, silmät kiinni etten alkaisi itkeä. Katson sinuun ja totean että jos haluat olla "kaveri" niin kuin sanot niin kai tajuat että mä helvetti rakastin sua lähes kolme vuotta ja annoin kaiken, ja sä särjit mun sydämen ja vitsailet vielä päälle. Näen häivähdyksen surua silmissäsi mutta kovetat itsesi ja sanot että toivot että minä paranen ja toivot vain kaikkea hyvää. Ja tässä minä sinua katson, enkä tunne enää mitään. Suljen oven perässä ja näen nimeni yhä ovessasi. Miksi sinä et ota sitä pois, miksei tämä kaikki voi vain haihtua jo pois! Raivo nousee, painan sen pois, ei ole syytä tuntea enää mitään, se on vain turhaa.
Halaus!
VastaaPoista<3
PoistaVoimahalaus! Jatka blogin kirjoittamista ja pura ajatuksiasi täällä- kirjoitat ja kuvaat tuntojasi niin taitavasti. Elämällä on varmasti varattuna kaikkea ihanaa sinulle, päivä kerrallaan eteenpäin :)
VastaaPoistaKiitos minttu <3 kieltämättä kirjoittaminen helpottaa monia asioita!
Poista<3 sydämestä riipaisi kun tätä luin.
VastaaPoistaVoimia.
Kiitos! 💞 Tuohon on avattu koko kirjo ja koko ajan ei tunnu tuolta mutta osittain kyllä.
PoistaHei! Näin dokumenttisi Perjantai-ohjelmassa, jonka jälkeen löysin blogiisi, sillä minun täytyi päästä kommentoimaan, että dokumentti oli todella hyvä ja samaistuin siihen vahvasti. Olen 30-vuotias CP-vammainen nainen ja liikun ilman apuvälineitä ja vammani vaikuttaa hienomotoriikkaan ja puheeseen. Nykyään elän avioliitossa, mutta ennen aviomieheni tapaamista kävin läpi täysin samanlaisia rakkausrintaman asioita ja ajatuksia, joista puhuit dokumentissa. Tunnen muita vammaisia hyvin vähän ja siksi tuntui tosi kivalta huomata, että hei, joku todella puhuu ääneen kaikki ne asiat, joita itsekin olen kokenut. Suuri kiitos siis dokumentista ja paljon onnea ja rakkautta tiellesi! <3
VastaaPoistaMoi, vau, kiitos kauniista sanoistasi! Olisi mukava tutustuakin, laita vaikka facebook-viestiä tai sähköpostia :) totta, että kyllä siinä omat jännitteensä on etsiä puolisoa ja voin sanoa että dokumentin teko ja esilletulo jännitti, mutta vahvisti identiteettiäni vammaisena naisena paljon! Lähiaikoina tulossa myös lehtihaastattelu! Iloisia kevätpäiviä!
Poista