Kun päätä särkee joka päivä (ja kuviakin!)

Siinä syy tähän pitkään kirjoitustaukoon. Krooninen päänsärkyni ravistelee ajoittain niin minua kuin perhettänikin. Tätä "kipukirjoitusta" olen pitkään pyöritellyt mielessäni ja tässä se nyt on.

Kroonisen kivun matkassa

Oli kaunis keväinen aamu, nostin pimennysverhon ylös ja auringonvalo tulvi huoneeseen. Päätä kivisti todella paljon. Tiesin heti että se on palannut, olihan tässä ollut jo kaksi lähes särytöntä vuotta. Varasin ajan työterveyteen. Menin töihin, otin rauhassa, ajattelin tämän olevan vain migreenikohtaus joka on viimeistään huomenna ohi.

Paitsi että se kohtaus on jatkunut jo 10 kuukautta.
 

Tuolloin ajattelin että kipu liittyy kaikkiin tulossa oleviin muutoksiin: työpaikan vaihtumiseen, kesätyöpaikkakunnalle muuttoon, putkiremonttiin... Päivä päivältä kipu kuitenkin vain oli ja pysyi. Ei mahdottomana mutta erittäin häiritsevänä, painavana, puristavana, repivänä ja joskus jopa polttavana. Työterveydessä myhäiltiin sen olevan vain migreeniä joka joskus aktivoituu tai jännityspäänsärkyä joka helpottaa särkylääkkeellä, levolla ja liikunnalla.

Muutin ja aloitin uudessa työssä. Ajoin pitkiä matkoja autolla puristaen rattia ja hokien että se helpottaa kohta, sen on pakko helpottaa. 120 kilometrin tuntivauhdissa päässäni suorastaan surisi ja paine pään sisällä tuntui välillä niin kovalta että pelkäsin sen räjähtävän. Työpäivän jälkeen kipu oli niin kova että loppupäivä piti maata ihan paikallaan ja hiljaa, niin kuin se muka olisi mahdollista lapsiperheessä. Joinakin aamuina en voinut nousta sängystä. Kävin useita kertoja lääkärissä, fysioterapiassa, hieronnassa, akupunktiossa ja jopa kylmähoidossa. Jatkoin migreenin estolääkitystä ja otin särkylääkkeitä maltillisesti välttääkseni lääkepäänsäryn, vaikka ne eivät edes auttaneet.

Syksyn tullessa aloin olla jo aika kypsä, ei yhtään särytöntä hetkeä valveilla ollessa ja välillä heräämisiä pitkin yötä.

Ei tämän näin pitänyt mennä. Mikä minua vaivaa? Mitä minulle on tapahtumassa?

Mistä minua rankaistaan? Miksei särky vaan lopu?

En voinut enää tehdä kokopäivätyötä ja kesäsijaisuuteni loppui, joten muutimme takaisin pääkaupunkiseudulle. Minun oli kehitettävä jokin varasuunnitelma. En todellakaan odottanut että särky tulisi taas näin vahvasti uudestaan elämääni. Edellinenkin kerta, jolloin migreeni diagnosoitiin oli ihan riittävän hirveä. Diagnoosin ja oikeiden lääkkeiden saaminen kesti neljä kuukautta ja senkin jälkeen säryn tasaantuminen vielä kaksi kuukautta. Kaiken huipuksi puolisen vuotta siitä sairastuin erittäin vaikeaan masennukseen, jossa mikään ei enää tuntunut miltään. Olin niin pitkään odottanut normaalia arkea ilman kipua ja selviämistaistelua että taisin asettaa sille liian suuret kriteerit. Tämäkin jakso oli kuitenkin erittäin tärkeä jakso elämässäni, koska aivan sen lopussa tapasin mieheni ja elämä lähti kohisten uuteen nousuun.

Palataan vielä syksyyn. Mietin opiskelun mahdollisuutta, enhän voinut tehdä kunnolla kokopäivätyötä säryn vuoksi. Pääsyin hakemaan aikuiskoulutukseen, mikä oli hyvä ratkaisu koska nyt olen pärjännyt kivusta huolimatta melko hyvin, opinnot sujuvat ajallaan ja valmistun kesäkuun alussa. Syksyllä ensimmäisen työharjoittelun alettu särky kuitenkin paheni. Menin päivystykseen ja olin osastolla pari päivää. Tänä aikana  minulle syötettiin panadolia ja vaihdettiin estolääke, mutta ei tutkittu. Säryn suonensisäistä katkaisuhoitoa yritettiin kyllä kolme kertaa. Keskustelin fysioterapeutin ja sosiaalityöntekijän kanssa ja lopulta lähdin kotiin yhä kamalissa säryissä, jääden odottamaan pääsyä neurologian poliklinikalle.

Kun menin neurologille lokakuun lopussa olin varma että nyt särkyyn löytyy tehokas ratkaisu. Minulle tehtiin pari pientä lääkemuutosta ja kehoitettiin odottamaan vastetta kotona kolme kuukautta. Siis 12 viikkoa! Olin todella ymmälläni, miksi tarjotaan vain lääkettä ja odottelua kun selkeästi kipu vaikeuttaa elämääni todella paljon. Ne olivat todella pitkät kuukaudet. Joulun jälkeen jotain alkoi selkeästi muuttua, itse kivussa ei tapahtunut mitään muutosta mutta ajatuksissa kyllä. Tuntui että kipu on vain jotenkin hyväksyttävä, koska ratkaisua ei ainakaan vielä ollut tulossa ihan hetkeen. Päätin siis selvitä arjesta väkisin, en enää kuunnellut kipua yhtä paljon vaan yritin elää niin normaalia elämää kuin kivulta pystyin.

 

Tammikuussa tapasin vihdoin saman neurologin joka alunperin diagnosoi migreenini. Lääkitystä muutettiin taas ja varattiin kontrolliaika kahden kuukauden päähän. Välissä kävin vielä kipuun erikoistuneella erikoishammaslääkärillä joka tarkisti purentani. Koska suun alueen ja pään lihakset ovat kauttaaltaan kireät esimerkiksi yönarskuttamisen takia alettiin pohtimaan olisiko botox-pistoshoidosta apua. Tuo pistosaika on kolmen viikon päästä.  Nyt olen käynyt kahdesti kraniosakraalihoidossa, se rentoutti mutta ei lievittänyt kipua. Toivon että botox todellakin toisi avun ja saisin nauttia edes joskus päänsäryttömistä päivistä. Kuitenkaan en haluaisi luottaa hoitomuotoon liikaa: on paljon potilaita kellä botoxistakaan ei ole ollut apua. Yritän kuitenkin olla luottavaisin mielin ja uskoa, että en ole "tuomittu" elämään ainaisen kivun kanssa.

Haastavia ovat nämä kuukaudet olleet, sen voin sanoa ihan suoraan. On itketty monta kertaa, milloin väsymyksestä ja pelkästä ärsytyksestä. Toivottu ja rukoiltu että lääkkeet auttaisivat ja sitten petytty. Olen kiitollinen miehelle ja pojalle miten hyvin he ovat jaksaneet olla tukena, varsinkin lapsi omalla mutkattomalla tyylillään on ehdotellut josko syy olisi ruokavaliossa ja puhallellut päähän parantavasti pahimpien kipujen keskellä. Piirsipä poika myös meistä kuvan kun olin vuorokauden verran päivystyksessä.

Minä olen tuossa vasemmalla, poika vieressä ja ylhäällä aurinko. Aurinko on muutenkin näyttäytynyt ihanan paljon viime aikoina, siitä olen yrittänyt nauttia parhaani mukaan. On ihanaa että kevät on vihdoin tulossa! Loppuun läjä kuvia, en jaksanut nyt sommitella sen enempää. Koetan viikonloppuna julkaista jotakin luonnoksista, hyvää viikonloppua :)

Yhdet kivun kasvot

-Elisa