Kun muutto on kirosana

Ihan nolottaa että tämä on syyskuun eka postaus! Edellisestä kirjoituksesta aloitin yllättäen työn, joka jatkuu lokakuun alkuun saakka. Nämä pätkätöiksikin kutsutut rupeamat sotkevat aina mun vapaa-ajan käytön, koska olen melko loppu työpäivien jälkeen, onhan mulla jatkuva päänsärky edelleen kaverina. Harmittaa, että olen useasti teille lukijoille luvannut kirjoittavani ja sitten se on venynyt. Mutta toivon ja uskon että ymmärrätte. Elämääni ei voi mitenkään verrata monen lapsen äidin elämään mutta on tässäkin omat kujeensa, nyt viimeisimpänä jälleen uusi muutto.

Se tapahtuu viikon päästä, tällä kertaa täysin uuteen kaupunkiin, 40 kilometrin päähän nykyisestä.
Kotona alkaa näyttää jo siltä, että me todellakin muutetaan. Tosin juuri oli vielä kuukausi muuttoon ja nyt edelleen paljon pakkaamatta. Olen laskenut että tämä on minulle jo seitsemästoista muutto, ja meille yhteisesti nyt kolmas vuoden sisään. Tämä muuttotahti on herättänyt ihmettelyä ja sitä haluankin nyt hieman avata. Ainoastaan pari muutoistani on tapahtunut omasta halustani ja ne olivat omaan kotiin muutto ja muutto ensimmäiseen avoliittoon. Loput ovat tulleet olosuhteiden ja pakon sanelemana. On tullut ero ja muutto opiskelija-asuntoon, muutto työsuhdeasuntoon ja pian taas lähtö sieltä. Kun päätimme muuttaa yhteen emme todellakaan ajatelleet käydä läpi kolmea kotia näin lyhessä ajassa. Ensin meillä oli homekoti ennen muuttoamme Helsinkiin. Sitten vuokranantajamme joutui muuttamaan takaisin asuntoomme vain kolmen kuukauden asumisen jälkeen. Nyt meillä on niin kallis vuokra ettemme voi jatkaa asumista tässä. Niinpä tilaisuuden tullen päätimme lähteä hieman takaisinpäin, lähemmäs pojan äitiä, isovanhempia ja muita sukulaisia, mutta kuitenkin lyhyen matkan päähän Helsingistä.

En oikein siis ymmärrä sitä ihmettelyä mitä muutoista on seurannut. Kuka muuttaisi usein ihan vain huvikseen? Se mitä tiedämme toistemme elämästä on vain pieni raapaisu todellisuutta ja joskus sitä pysyvää kotia joutuu etsimään pidemmän aikaa. En kuitenkaan usko että kukaan muuttojani kommentoinut on mitään tahallaan halunnut sanoa, kai siinä on ollut myös myötätuntoa. Onneksi tällä kertaa meidän ei tarvitse vaivata muita, vaan meille on tulossa apuun muuttofirma. Uudessa kodissa hommaa kyllä sitten riittää. Sydämestäni toivon, että uusi paikkakunta on meille hyvä ja mieluinen ja voimme asua siellä pitkään. Sydämeen sattuu siirtää lapsi uuteen esikouluun, mutta muutakaan ei voi. Onneksi hän on sosiaalinen ja reipas tyyppi. Itse muuttohommat menee jo melko rutiinilla vaikka toki pinnaa välillä kiristää ja täysi työviikko huomioiden tulee kiire. Näillä sanoin palaan pakkaamaan.