Sivut

sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

DNRS-ohjelma mullistaa elämäsi

Astun paljain jaloin viileään meriveteen, hiekka painuu jalkojeni alla kun kuuntelen ystäväni innostunutta puhetta ja katson hänen hymyileviä kasvojaan. Olemme viettämässä kaunista kesäiltaa uimarannalla pienellä porukalla. Lämmin ilma hyväilee ihoani ja katson ympärilleni ihaillen, miten kauniisti laskeva aurinko kimaltaa veden pinnasta. Vedän keuhkot täyteen kesäillan tuoksua ja sanon että haluan vain ihailla tätä hetkeä. Voiko näin hyvä olo olla totta? Kyllä se on, mikä parasta, täysin totta. Kello on yli yhdeksän kun istun autoon ja sanon että on niin outoa ettei mua väsytä juuri yhtään. Unentarve on vähentynyt, herään pirteänä yleensä 8-9 aikaan ja käyn nukkumaan vasta lähempänä puolta yötä. Nukun yöni sikeästi nähden mielenkiintoisia ja ihania unia.

Päivät muodostuvat tällä hetkellä harjoittelusta, kehon treenaamisesta ja huollosta, terveellisestä ja puhtaasta ruoasta ja läheisten seurasta. Tähyilen taas pysyvästi työelämään ja kirjoitan kirjaa (uskomatonta!) tai muita juttuja, mutta tärkeimpänä: harjoittelen tunnollisesti joka päivä vähintään 1-2 tuntia yhdessä ja yksin ja tämän ajan ulkopuolella tarkastelen mieleeni nousevia ajatuksia lempeällä mutta päättäväisellä otteella. Tartun ajatukseen, hyväksyn sen ja annan kaiken anteeksi ja hymyillen päästän irti. Joka päivä koen suurta iloa ja rakkautta elämää kohtaan ja kiitollisuutta siitä että DNRS tuli elämääni. Kaikki on muuttunut mutta samalla mikään ei ole. Onnellisuuden voi valita, se on jo tässä, eikä ole mitään ihmeellisempaa kuin hyvää oloa. Ajatteluni on muuttunut todella paljon positiivisemmaksi ja suhtaudun "haasteisiin" optimistisesti.



Kuukausi sitten kun oloni oli erittäin haasteellinen naurahdin tukemaan tulleelle poikaystävälle että tää koko DNRS-ohjelma, eli Dynamic Neural Retraining System, kuulostaa ihan aivopesulta, ei siis mitenkään mahdollista. Heh. Vähämpä tiesin että se on pian tulossa merkittäväksi osaksi elämääni. Toukokuun lopussa olin vaihtanut muutaman viestin hyvän lukioaikojen ystäväni kanssa DNRS:stä ja yllättäen hän ehdotti että voisin lainata hänen DVD:itä ja ostaa sitten myöhemmin omat. Suurella mielenkiinnolla menin pian tuota pakettia hakemaan ja häkellyin nähdessäni silmin nähden onnellisen ja rennon, suorastaan säteilevän, ystäväni monen vuoden jälkeen. Tunsin suurta iloa ja rauhaa samaan aikaan ja jännitystä pian alkavasta uudesta vaiheesta. Aavistelin että tilanne tulee pian muuttumaan ja minä olen valmis päästämään irti.




Ensimmäiset 4 päivää olivat hyvin intensiiviset sisältäen DVD-seminaarin opiskelua, harjoittelua, kirjoittamista ja positiivisten mielikuvien luomista. Poikaystäväni tuki oli äärimmäisen tärkeää, jotta uskalsin ottaa ensimmäiset askeleeni. Reilu viikko aiemmin olen aloittanut myös vegaanihaasteen, joten fokukseni on hyvin vahvasti kehollisessa ja henkisessä hyvinvoinnissa. En tiedä vielä että muutaman päivän päästä elämäni mullistuu sisäisesti täysin uudenlaiseksi. Huomaamatta aloin viettää aikaa enemmän ulkona, luonnossa ja harrastamaan kovatehoista liikuntaa entistä säännöllisemmin. Ne asiat mitkä tänä kesänä olivat tavoitteena saada helpottumaan olivat ihan perusasiat kuten nukkuminen, syöminen, liikunta ja omien asioiden hoito. Nyt nämä ovat jo ihan automatisoituneet vaikka kuvailisin kyllä prosessia aaltoilevaksi, eli edelleen tulee haasteellisia hetkiä ja tilanteita. Kuten huomaatte, en puhu sairauksista vaan haasteista tai "niistä", tämä on ehdottoman tärkeää jotta saadaan lisättyä positiivisuutta kaikilla eri tasoilla. Läheisilleni voin todeta, että kanssani voi jatkaa ihan normaalia elämää kunhan kunnioittaa päätöstäni olla tällä matkalla.



Seuraavia hyötyjä olen viimeiselta vajaa neljältä viikolta saanut:

- hyväntuulisuuden ja onnellisuuden tunteiden lisääntyminen
- nukun paremmin
- syön säännöllisemmin
- olen voinut luopua kahdesta viimeisestä lääkkeestä, käytössä tulee olemaan jatkossa vain yksi lääke
- rentous ja mielialavaihtelujen väheneminen
- nautin ympäristöstäni, etenkin luonnosta
- voin taas harrastaa raskasta liikuntaa, kuten esimerkiksi juosta, joogata ja jumpata.

Voit tutustua ohjelmaan enemmän täällä: https://retrainingthebrain.com/?wpam_id=18

Tämä video kuvaa fiilistä viimeisinä viikkoina, kiitos DNRS, kiitos elämä!




4 kommenttia:

  1. Minkä mukaan teit tuon ohjelman? Kiinnostaisi myös kokeilla sitä.
    /mari

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. No niin, tuossahan se oli. Luin huonosti :)

    VastaaPoista
  4. Heippa, kiinnostaisi kuulla että mihin vaivaan sait apua tuosta DNRS:stä? Kiinnostaisi kovasti kokeilla DNRS:ää, mutta tietoa tuntuu olevan aika vähän saatavilla.

    VastaaPoista